lauantai 8. syyskuuta 2012

Viimeinen viikko, viimeiset jäähyväiset ja kotimatka

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin oli viimein vuorossa viimeiset päiväni Tunisiassa. Keskiviikkona 5.9. olen ollut täällä päivälleen 14 viikkoa. Välillä tuntuu, että tämä kesä kestää ikuisesti. Viimeisellä viikolla vietin paljon aikaa Grietin kanssa. Käytiin viimeistä kertaa mm. CousCous-paikassa ja Fast Food-paikassa. Vaikka Bassem yritti parhaansa, ei pomoltani herunut dinaarin dinaaria palkkaa koko kesältä, joten sain palkkani IAESTEn kautta. Tiistai-iltana sain ensimmäiset 300 dinaaria, sillä oli vain keskiviikko enää aikaa hoitaa kaikki matkamuisto- ja tuliaisostokset.

Keskiviikko aamuna herättiinkin aikaisin Grietin ja Agnieszkan kanssa ja lähdettiin yhdeksän jälkeen Medinaan viimeistä kertaa. Tein valmiiksi listan mitä haluan ostaa. Niin monta kertaa on tullut Medinassa käytyä, että tietää mitä mistakin kannattaa ostaa ja erityisesti kuinka paljon niistä kannattaa maksaa. Vaikka opas-kirjat käskevät aina aloittaa tinkaamisen hinnan puolittamisella, niin kyllä oikeasti hinnan voi pudottaa alle kolmannekseen. Esimerkiksi yhen repun hinta tippui 160 dinaarista 55 dinaariin. Tärkeintä on oikeanlainen asenne ja se, että molemmilla on hauskaa tingatessa. Niin kauan kuin myyjällä on hauskaa, on hän yleensä valmis neuvottelemaan hinnasta. Toinen tehokas tapa testata alinta hintaa on pois kävely. Kummasti alkaa hinta tippumaan, pitää vaan pitää korvat auki, josko sattuisi sopivan kuuloinen hinta löytymään ;). Tavaraa tuli ostettua paljon, mutta melko nopeasti saatiin ostokset hoidettua :D.

Puoli yhdeltä oltiin valmiita ja otettiin taksi yliopiston insinööri-campukselle. Iaesten-pojat nimittäin pyysivät meitä mukaan promoamaan Iaestea ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Sinne siis keräännyttiin porukalla. Varsinainen esittely alkoi kolmelta, joten meillä oli aikaa syödä ja jutella ennen sitä. Aziz ja Moez kierrättivät meitä yliopistolla ja näyttivät paikkoja. Campus oli valtava, vaikka vain insinööri-opiskelijat opiskevat siellä. Taha oli palannut takaisin Tunisiaan Suomesta, missä oli viettänyt kesän harjoittelun merkeissä. Oli todella mukava tavata taas kasvotusten. Facebookissa ollaan juteltu kesän aikana ja keväällä ehdittiin kerran nähdä Tunisiassa. Taha kehui Suomea paljon. Vaikka vähän kylmä oli ollutkin ;). Sanoi kaipaavansa monen muun asian lisäksi saunaa ja kertoi todella pitäneensä Rovaniemestä ja Lapista. Oli jopa oppinut pitämään turvavyötä ja Tunisiassakin nykyään koko ajan sitä pitää. Oli jopa kehunut Suomea niin paljon, että muutama sukulaisensa oli lähdössä Suomeen ja itsekkin aikoi tulla käymään :D. Käskin promota Suomea muillekkin Iaeste Tunisia jäsenille, että en ole ainoa Suomen puolestapuhuja. Jospa joku uskaltautuisi tänne :). Itse tilaisuus oli meidän osalta melko lyhyt. Seistiin auditoriossa lavalla kun Iaestelaiset kertoi ranskaksi Iaesten toiminnasta ykkösvuoden opiskelijoille. Yllättäen käskivät meidänkin jotain kertoa kesän kokemuksista.

Yliopistolla mainostamassa IAESTE Tunisiaa
Tapahtuman jälkeen otettiin kuvia ja istuttiin koulun sisäpihan nurmikolla. Ihan kunnon nurmikko oli kerrankin ja jopa muutama heinäsirkka hyppi nurmikossa. Agnieszka joutui lähtemään yllättäen tapahtumasta etuajassa, sillä siirsivät lentoa kymmenen tuntia aikaisemmaksi ja lento lähti kauemmalta lentokentältä. Agnieszka joutui siis lähtemään Tunisista junalla jo illalla, että ehti yöllä lähtevälle lennolle. Luultiin, että juna on lähdössä vasta seitsemältä, joten mentiin kahville porukalla. Viiden aikaan Griet kuitenkin soitti, että ovat juuri lähdössä Agnieszkan kanssa juna-asemalle, sillä viimeinen juna lähti kuudelta. Oltiin niin kaukana, ettei mitenkään ehditty enää mennä takaisin sanomaan jäähyväisiä, mikä harmitti todella paljon kaikkia :(. Kahvilassa jouduin minäkin ensimmäiset jäähyväiset sanomaan, sillä Chayma ei päässyt tulemaan illalla päivälliselle. Itkuhan siinä vaiheessa tuli, oikeasti tajusi että pitää lähteä illalla ja hyvästellä kaikki vielä saman päivän aikana...

Kahvilasta lähdettiin Ruthin, Larissan ja Yasminan kanssa taksilla Monoprixiin. Piti ostaa vielä jotain illan päivälliselle ja minunkin piti ostaa vielä viimeiset tuliaiset. Monoprixin jälkeen käveltiin Mozart-leipomoon katsomaan olisiko siellä paikallisia makeisia, mutta kaikki oli vähän liian hienoa. Muut ottivat sitten taksin kämpille ja itse jatkoin kävelyä ja makeisten etsintää. Rauhallista tahtia tuli käveleskeltyä ja mm. jäätelöä ostettua matkalta. Muutaman leipomon kävin tarkistamassa, mutta ei niissä siihen aikaan oikein mitään enää ollut. Viimein sillan jälkeen löysin pienen myymälän, jossa oli makeisia vielä myynnissä. Hintakin kun kahdenlaisissa oli vain 5 DT/kg. Hetken aikaa tuli mietittyä paljonko haluan niitä ostaa. Myyjä jo kyseli, että paljonko laitetaan, miten olisi 1:llä dinaarilla? Ilme oli ihan hyvä kun sanoin, että eikun 1kg noita ja 2kg noita toisia ;). Antoi vähän maistiaisia sitten muistakin makeisista ja muutaman vielä matkallekkin :D. Jonkin matkaa oli vielä käveltävänä ja kämppiä lähimmästä kaupasta kävin vielä ostamassa "Fortune telling" -teetä.

Kämpillä oli kaksi kymmentä yli kahdeksan. Onneksi muut kokkasivat, niin sain rauhassa käydä suihkussa (naapuri-kämpässä tietenkin ;) ) ja sen jälkeen pakata. Hirvittävän lopulliselta tuntui pakata, mutta siitä sai jotain tekemistä, ettei kongreettisesti ajatellut lähtemistä ja jäähyväisten sanomista. Lisäksi en halunnut keskeyttää juhlia ennen kuin pitää lähteä, sen takia että pitäisi vielä pakata. Onneksi ostettiin iso laukku lähtiessä, nyt se nimittäin oli melko täynnä ;). Kaiken särkyvän käärin vaatteisiin ja huiveihin sekä yritin pakata keskelle laukkua. Muutama kilo taitaa ylipainoa olla, mutta pitäähän se kolmen kuukauden täällä oleminen jossain näkyä, päivälleen 14 viikkoa tuli Tunisiassa vietettyä. Pakkaamisen jälkeen kiertelin kämppiä ja seurasin muiden ruuanlaittoa. Hitsi kun tulee ikävä kaikkia ihan tavallisia arjen hetkiä. Sitä miten voi aina mennä johonkin kämppään ja löytää seuraa. Ja yleensäkkin nähdä tätä porukkaa ja paikkoja. Siihen on niin tottunut, että niitä hetkiä ei aina osaa arvostaa tarpeeksi ennen kuin on lähdössä.

Päivällinen ei alkanut ihan ajoissa, kokkaaminen oli vähän vaikeaa, kun vaan kahdessa kämpässä on kaasua jäljellä ;), ja Azizta odoteltiin ennen kuin aloitettiin syömään. Azizin viimein saavuttua paikalle alettiin syömään. Ruoka oli älyttömän herkullista. Varsinkin Patrician ja Larissan valmistama stroganoff, jolla ei kyllä ollut mitään tekemistä Suomessa syödyn stroganoffin kanssa :). Syötiin, juteltiin ja naurettiin, melko täydellinen ilta siis :). Kaikki Iaesten pojatkin saapuivat illan mittaan paikalle. Jossain vaiheessa illan aikana Moez ilmoitti, että on lähdössä siltä illalta. Ensimmäinen reaktio oli, että et varmasti lähde, en halua hyvästellä vielä. Pakkohan siihen oli sitten sopeutua... Paljon noihinkin poikiin ehti kiintyä kolmen kuukauden aikana. Vaikea oli hyvästejä sanoa ja tajuta, että niitä ei enää näe harva se päivä. Ahmedille hyvästien sanominen ei ollut yhtään sen helpompaa. Aina tunsi, että veivät palasen mukanaan, kun halasi ja näki niiden lähtevän. Siinä välissä hoidin Bassemin kanssa kaikki vuokraan liittyvät asiat ja sain loput rahoistani. Illalla otettiin paljon kuvia kaikkien kanssa. Tarkoituksena oli, että otan Christinan kameran lentokentälle mukaan ja Griet tuo sen takaisin tullessaan. Jossain vaiheessa illan aikana kysyin Azizia viemään minut lentokentälle, mikä kuulemma onnistuu :). Viimeiseen asti viivyteltiin kämpillä, kunnes oli oikeasti oli pakko lähteä. Osalle porukasta sanoin hyvästit sisällä ja loput tulivat ulos hyvästelemään. Aziz yritti jo hoputtaa siinä vaiheessa, sanoi että myöhästyn kohta lennolta. Kaikille kuitenkin sanoin rauhassa hyvästit. Osan tulee ihan varmasti näkemään vielä myöhemmin, mutta osasta ei voi olla varma. Griet olisi tullut mukaan lentokentälle, mutta olisi kuulemma ollut liian vaarallista tulla yksin takaisin taksilla, joten lähdettiin Azizin kanssa kahdestaan. Lentokentälle mennessä juteltiin kesästä, hyvästeistä ja jälleennäkemisistä. Aziz oli varma, että kukaan ei ole enää tulossa takaisin Tunisiaan, mutta en olisi siitä niin varma.
Viimeinen group picture
Grietin kanssa
Toinen saksalainen huonekaverini

Abdullah ja Yasmina

Moez

Ahmed
Aziz, Taha, Jamil ja Bassem
Ruth
Lopulta saavuttiin lentokentälle. Piti vielä ovella kääntyä katsomaan Tunisiaa viimeisen kerran hetkeen. Haikea ja surullinen tunne oli. Yksi hyvin tärkeä ja ihana vaihe elämässäni oli tullut päätökseen. Lentokentällä vaihdettiin ensin dinaarit takaisin euroiksi. Sen jälkeen piti mennä tekemään check-in. Lentoni oli ainoa, joka kentältä oli lähdössä koko yönä, mutta chec-inniin oli todella pitkät jonot. Siinä vaiheessa jouduin hyvästelemään Azizinkin. Toivoi etten unohtaisi häntä. Vakuutin, ettei se olisi edes mahdollista. Niin iso ja tärkeä osa tätä kesää ja koko kokemusta ollut :).

Jonottelin siis yksikseni Check-inniin. Tiskillä selvisi se minkä jo tiesinkin, laukku painoi jonkin verran yli sallitun 23 kiloa, eli jonkin verran joutui maksamaan. Check-innin jälkeen saikin siirtyä suoraan portille. Oli ihan outoa vihdoin itse kävellä ovista, joista olin monen muun nähnyt menevän läpi, Hell-doors, niin kuin Milica niitä kutsui. Lentokenttä oli melkein täysin tyhjä ja kaikki paikat oli kiinni. Onneksi ei aikaakaan ollut, vaan melkein heti portille saavuttuani pääsin koneeseen. Kapteeni kuulutti, että osa matkustajista ei ole vielä ehtinyt koneeseen, joten ollaan jonkin verran myöhässä. Aikani kuluksi tuli katseltua työntekijöiden pakkaavan laukkuja lentokoneeseen. Ei ollut kovin tyytyväisen näköisiä työntekijöitä pakatessaa viimeisiä, myöhässä olevia laukkuja. Tosin oli viihdyttävää katsoa, kun neljän miehen voimin pohtivat, miten lastenvaunut saa taitettua kasaan ;). Onnistuihan se lopulta, mutta tosiaan neljä miestä ja melko monta yritystä siihen lopulta vaadittiin :D. Koneessa istuessa ja varsinkin sen lähtiessä tuli jotenkin lopullinen fiilis. Tämä kesä ja koko uskomaton kokemus Tunisiassa oli tullut päätökseen ja oli aika palata todellisuuteen.

Koneeseen tullessa muuten huomasi, että ei matkustanut halpalentoyhtiön koneella. Koneessa oli tyyny ja viltti odottamassa ja lähdön jälkeen lentoemännät jakoivat pussukat, jotka sisälsivät lennolla tarjottavat ruuat ja juomat. Ihan hyvät tarjottavat olikin, ei siinä mitään :). Lähdön jälkeen ensiksi sammuttivat valot, mutta sytyttivät ne sitten tarjoilun takia ja pitivät ne päällä loppulennon ajan. Lento menikin sitten lippuja ja vihkoa lukiessa. Nenäliinat oli varattu valmiiksi ja kyllä kuluikin lukiessa. Kiitos jokaiselle niihin kirjoittaneelle ♥.

Ensimmäinen pysähdys oli Frankfurtissa. Saksa ei välttämättä ollut se kaikkein viisain pysähdyspaikka heti Tunisian jälkeen. Oli nimittäin sen verran paljon eroa tunnelmassa ja ihmisissä. Kaikki vaikuttivat hirvittävän kiireisiltä ja stressantuneilta joka asiasta. Toisaalta täytyy sen verran kehua, että lentokenttä henkilökunta oli hyvin tehokasta ja kaikki hyvin organisoitua :). Tunisiasta saaduissa lentolipuissa ei syystä tai luultavasti toisesta ollut merkitty lentojen lähtöaikoja ja tulostimen puutteen vuoksi en voinut tulostaa s-postiin tullutta lippua. Ei myöskään tullut kirjoitettua lähtöaikoja ylös ja muutenkin Tunisiasta tarttui rento ja joka asiasta stressaamaton elämän asenne ;). Löysin oikean portin ja jäin odottelemaan sen tuntumaan. Muistelin, että lennon pitäisi lähteä 7.20, joten vähän ihmetytti, kun ei portilla lukenut mitään, vaikka kello oli jonkin verran yli 7. Ajattelin sitten muistavani vain väärin ja kun vaihto aikaakin piti olla yli tunti ja edellisen lennon piti olla vain viisitoista minuuttia myöhässä, en huolestunut asiasta. Sama nimittäin tapahtui mennessä Pariisissa, silloin tosin johtui aikaerosta. Puolen tunnin päästä alkoi vähän epäilyttämään ja piti käydä tarkistamassa lähtöaika s-postista, kun lentoa ei lähtötaululla näkynyt. Niinhän se sitten oli, että lento oli lähtenyt 7.20, eli noin tunti sitten... Onneksi Lufthansan tiski oli vieressä, joten asiaa oli helppo lähteä selvittämään. Tiskillä oli oikein mukava mies, joka tarkisti lennot ja kertoi minun tosiaan myöhästyneen lennolta, koska lento Tunisiasta oli myöhässä. Selvitti siten samalla vauhdilla vaihtoehtoiset jatkolennot, joilla pystyin jatkamaan matkaa. Onneksi kaikki lennot oli samalla lipulla, joten ei tarvinnut itse uusia lentoja ostaa. Selvitti jopa matkatavarat uusille lennoille mukaan. Pysähdys Tukholmassa vaihtui Helsinkiin ja Helsingissä piti hakea Finnairin tiskiltä lentolippu. Kauaa ei tarvinnut odottaa seuraavaa lentoa ja sitä varten piti vaihtaa porttia, joten aika kului helposti. Matka piteni kolmella tunnilla, joten piti tietenkin soittaa kotiin, että eivät ole etuajassa lentokentällä. Oli muuten alyttömän hölmön tuntuista puhua suomea. Jokaista sanaa sai miettiä, toisin kuin englantia puhuessa...
Auringon nousu hetkeä ennen Frankfurtiin saapumista
Portilta oli kuljetus lentokoneelle bussilla. Bussi oli täynnä ja ovien sulkeutumisesta varoittava äänimerkki oli samantapainen kuin tgm:ssä, joten se aiheutti koti-ikävää Tunisiaa kohtaan. Lento Helsinkiin sujui varsin hyvin. Tarjolla oli ihan maukasta hedelmä-salaattia :). Helsingissä meni hetki totutella kuulemaan suomea. Portti löytyi helposti, mutta jonkin aikaa meni, että löysin Finnairin tiskin, jossa sain lippuni vaihdettua. Olivat piilottaneet tiskin rahanvaihto-pisteen taakse ilman mitään kylttiä käytävällä. Lopulta sen kuitenkin löysin ja sain lipun vaihdettua. Vähän ongelmia oli matkatavara-lipun kanssa, kun siinä oli Lufthansan koodi ja Finnairilla on eri koodit käytössä. virkailijoiden sitä pähkäillessä kuultiin kuulutus jostain matkustajasta, jota odotettiin lennolle Pariisiin. Virkailija muisti kuulutuksen kuullessaan, että kuulutettu mies oli hetki sitten ostanut heiltä lipun Tallinnaan. Soitteli portille ja kertoi, että on turha miestä enää odotella. Sain lipun ja portille mennessä piti käydä ostamassa salmiakkia, puhuttiin siitä nimittäin edellisenä päivänä Alin kanssa ;).

Lopulta oli aika nousta Oulun koneeseen. Lento kesti vain tunnin ja se meni melko nopeasti. Oulua lähestyessä alkoi vähän tulla koti-ikävä. Tajusi, että on ollut kolme kuukautta kaukomailla ja kohta kotona. Koneesta lähtiessä ilmoitin äidille, että maassa ollaan. Matkatavara-hihnalla sai hetken aikaa jännittää, sillä Helsingissä virkailijat ei olleet ihan varmoja ehtiikö laukku Oulun lennolle. Kauaa ei tarvinnut odottaa, sillä laukkut tuli toisena hihnalta :). Nappasin laukun, tarkistin, että se on kunnossa ja suuntasin tullin oven kautta aulaan. Ei ketään tuttua näkynyt aulassa ja kävelin melkein ovelle asti. Soittelin siitä äidille, joka sanoi olevansa tullin ovien luona. Käännyin ympäri takaisin siihen suuntaan ja sieltähän äiti lopulta löytyi :). Kyse ei onneksi ollut siitä, ettei oltaisi toisiamme kolmen kuukauden jälkeen tunnettu, vaan äiti oli ollut pylvään takana automaatilla kulkiessani ohi. Hetken aikaa piti vielä odotella, kun äiti kävi leimaamassa parkkilipun ja sinä aikana meinasi iskeä koti-ikävä Tunisiaan. Äitikin kysyi, että onko mukava olla taas kotona, niin tuli siihenkin vastattua, että joo ja ei, sillä kun tuli tänne kotiin, niin piti toinen koti jättää...

Melkein kotona
     



Yllättäen Oulussa ei ollutkaan niin kylmä kun olin pelännyt, enkä siis jäätynyt lentokentälle ;). Kotona oli odottamassa Iskä, Tino ja tietenkin koirat :). Koiria oli ihan hirveä ikävä varsinkin viimeisten päivien aikana ja oli ihana nähdä pitkästä aikaa. Tottakai muitakin oli mukava nähdä, mutta koirien riemu nähdessä on jotain korvaamatonta :). Mikokin tuli syömään kotiin tulo kakkua. Vaihdettiin tärkeimmät kuulumiset kesän ajalta ja jaoin tuliaiset.

Elämäni kesä on nyt takana päin ja aika palata normaaliin arkeen pikku hiljaa. Ystäviä löytyy nyt ympäri maailmaa ja onneksi netin kautta on helppo pitää yhteyttä. Ainakin yksi postaus on tarkoitus tämän jälkeen kirjoittaa ja kuvia lisätä vanhoihin postauksiin kunhan on aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti